tiistai 7. toukokuuta 2013

No ne lätyt

Vohvelit vaihtuivat lettuihin. Viikonlopun leivontapuuhiin sisältyi myös lettujen teko. Viime kerrasta olikin kulunut jo hieman enemmän aikaa, mutta se paistaminen on kyllä edelleen yhtä mukavaa. Sama kuin vohveleissa, pidän enemmän lettujen paistamisesta kuin syömisestä, jostain kumman syystä...

Taikinan valmistin ihan vain omasta päästäni, oikeastaan sehän on kuin vohvelitaikina, jätin vain voisulan pois. Kaupasta bongatut mansikat piti myös hyödyntää lettuihinkin. Vaikkakin ulkolaisia olivat, ihan raikkailta maistuivat. Myös lettujen kera.


Lettutaikina:

5dl maitoa
2 kananmunaa
2½dl vehnäjauhoja
n.1dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan turvota noin puolisen tuntia ennen paistoa. Paista pannulla voissa ja tarjoile suosikkitäytteesi kanssa.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ihana suklaamousse

Leivontainspiraatio iski tänä viikonloppuna aivan yllättäen, suunnitelmissa kun se ei alunperin ollut. Mutta, aina kun se iskee, niin jotain on päästävä tekemään. Onhan tässä tullut kyllä välissä leivottua jotakin, esimerkiksi tuota focacciaa pitikin tehdä lähes samantien uudestaan, oli se sen verran hyvää. Ja nuo vohvelit on meillä kyllä lähes joka viikkoinen juttu, tai ainakin taas viime aikoina... 

Mutta, se tämän kertainen eli suklaamousse. Ilmava ja suussasulava, jopa hieman kupliva suklaamousse. Reseptin otin Maku-lehden nettisivuilta sellaisenaan, ainesmäärät vain puolitin. On todella hyvä jälkiruoka sellaisenaan, mutta toimii varmasti loistavasti myös kakkujen täytteenä tai kuorrutteena. Täytteeseen tosin laittaisin kyllä liivatetta, ennen jääkaappiin menoa mousse oli sen verran juoksevan oloista...



 Suklaamousse:

50g tummaa suklaata
2 munankeltuaista
2 valkuaista
1rkl vahvaa kahvia/ kahvilikööriä
1rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
½dl sokeria

Sulata suklaa vesihauteessa ja kaada suklaa kulhoon. Vatkaa valkuaiset ja suolaripaus vaahdoksi erillisessä kulhossa, lisää joukkoon myös sokeri pienissä erissä samalla vatkaten. Tarkoitus olisi saada jämäkkää valkuaisvaahtoa. Vatkaa keltuaiset sulan suklaan joukkoon yksitellen, lisää myös kahvi ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Viimeiseksi kääntele suklaamassan joukkoon valkuaisvaahto, varovasti ja pienissä erissä, jotta ilmavuus säilyy ja mousseen tulee kuohkea rakenne. Annostele mousse ja laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

Ehdottomasti kokeilun arvoinen resepti, etenkin kesäkaudella makeiden mansikoiden tai vadelmien kera!