maanantai 22. heinäkuuta 2013

Mascarponea ja mansikoita!

Jokohan sitä olisi jo korkea aika esitellä kesän leivontasatoa? Kesä on huristellut eteenpäin huimaa vauhtia, niin huimaa, että leivontapuuhat ovat jääneet hieman taka-alalle. Toki jotain pientä, sitä sun tätä, on tullut tehtyä keittiönkin puolella, mutta tänne asti ne eivät ole vielä eksyneet, kunnes sitten nyt, vihdoin ja viimein.

Mascarpone oli minulle vielä parisen viikkoa sitten aivan tuntematon tuote, kunnes sitten sattumalta päätin sitä testata. Ja siitähän tulikin varsin positiivinen kokemus, eikä sen käyttö jäänyt yhteen kertaan. Jäin töistä kesälomalle heinäkuun alkupuolella ja pitihän sitä jotain lomaleipomusta töihin viedä maisteltavaksi. Sunnuntaipäivän ratoksi kipaisin torilta mansikoita ja kaupassa kerman kaveriksi nappasin juustohyllyltä mascarpone-juuston. Siitä sitten syntyikin täyte suklaakääretortulle. 



Kääretorttupohja:

4 munaa 
1½ dl sokeria
1rkl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää munasokerivaahtoon siivilän läpi, samalla sekoittaen. Levitä takina uunipellille ja paista uunissa (225°) noin 6 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja kumoa vasta sitten sokeroidulle leivinpaperille.

Kääretortun voit täyttää oman mielikuvituksesi mukaan, mutta itse siis vatkasin desin kermaa löysäksi vaahdoksi ja lisäsin purkillisen mascarpone-juustoa. Vatkaa vielä hetki, jotta juusto sekoittuu kermaan hyvin ja levitä täyte kääretorttupohjaan, lisää vielä paloitellut mansikat täytteen päälle ja rullaa kääretortuksi.

Jos haluat runsaammin täytettä, varkaa kermaa 2dl, alkuun arvioin silmämääräisesti, että 2dl:lla kermaa tulisi liikaa täytettä, mutta jälkikäteen ajateltuna täyte desillä kermaa riitti juuri ja juuri. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti