sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Herkullinen focaccia

Useiden leivontablogien innoittamana päätin minäkin leipoa focaccian -mehevän ja yrteillä maustetun leivän. Monissa seuraamissani blogeissa on ollut viime aikoina houkuttelevia kuvia tuoreesta focacciasta, joten en voinut vastustaa kiusausta. Malliksi otin parin eri blogin reseptit ja muovasin niistä reseptin omaan makuun sopivaksi.

Suolaiset palat ovat tässä blogissa melkoinen vähemmistö, mutta kyllä kaikenlaista suolaistakin tulee aina silloin tällöin leivottua. Haaveissani on jo jonkin aikaa ollut myös saaristolaisleivän valmistaminen, mutta siitä sitten enemmän kunhan pääsen tositoimiin. Tämä resepti jää ehdottomasti talteen, on sen verran maukasta. Ensi kertaa varten mukaan sopisivat vielä tomaatin puolikkaat makua ja myös väriä antamaan. Tällä kertaa pinnalle laitoin rosmariinia, timjamia sekä sormisuolaa oliiviöljyn lisäksi.

Focaccia

2dl vettä
½ pussia kuivahiivaa tai n.25g tuorehiivaa
1tl suolaa
1tl sokeria
4-5dl vehnäjauhoja
2rkl oliiviöljyä

vuokaan:
2rkl oliiviöljyä
rosmariina
timjamia
sormisuolaa

Tästä määrästä tulee noin puoli pellillistä. Sekoita kuivahiiva desiin vehnäjauhoja. Lämmitä vesi ja lisää sekaan sokeri, suola sekä hiivajauhot. Vaivaa nopeasti sekaisin, peitä liinalla ja anna seistä hetki kunnes hiiva alkaa toimia. Sekoita taikinaan loputkin jauhot sekä öljy ja vaivaa taikinaa n.10minuuttia. Painele öljyllä voidellun vuoan pohjalle, peitä liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi. Laita samalla uuni lämpiämään 225°.

Voitele kohonnut focaccia vielä öljyllä, painele taikinaa sormin ja ripottele päälle yrtit sekä sormisuola. Voit myös laittaa mukaan oliiveja tai tomaatteja -aurinkokuivattuja tai ihan tuoreita. Paista kuumassa uunissa n.20minuuttia. Kannattaa sitten kyllä käyttää tuoreita yrttejä, maku on niissä parhaimmillaan, mutta minähän käytin siis kuivattuja ja näytin huonoa esimerkkiä... Herkkua oli silti.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Suklaafondant

Täällä taas hetken hiljaiselon jälkeen. Hiljaista on leivontarintamalla tosiaan ollut, parina viime viikkona koulupäivät ovat jotenkin tuntuneet tuhottoman pitkiltä eikä viikonloppuisinkaan ole oikein saanut mitään aikaan ja töitäkin on täytynyt tehdä. Sekaan mahtui toki myös se perinteinen kevätflunssa, siltä ei välty sitten millään keinolla.

Mutta lopulta flunssasta toipuneena sitä oli vihdoinkin päästävä jotain tekemään. Tosin sen verran saamaton vielä tämänkin viikon olen ollut, että tämä tuotos on viime viikonlopulta, en vain ole saanut sitä julkaistua.

Suklaafondantin kokeileminen on myöskin ollut leivontalistallani jo pitkään. Ohjeeseen pikkuhiljaa perehtyessäni mietin tulisiko hommasta yhtään mitään. Valmistus vaikutti helpolta, mutta se lopputulos epäilytti eniten; saisinko sisukseen oikeanlaisen koostumuksen... Mutta, yrittäminenhän ei mitään maksa. Paitsi valmistusta varten täytyi kylläkin hankkia pikkuruiset annosvuoat. Olin niitä jo hetken ehtinyt ihaillakin kaupan hyllyllä, kunnes tarve koitti ja ne pääsivät mukanani kotiin. Mielessä muuten onkin niille jo toinenkin käyttötarkoitus.


Suklaafondant (4kpl)

120g tummaa suklaata
80g voita
2 kananmunaa
2 keltuaista
n.60g sokeria
4rkl vehnäjauhoja

voita
kaakaojauhetta

Aloita voitelemalla vuoat reippaasti voilla. Huomaa, että aukkoja ei tulisi jättää. Siivilöi kaakaojauhe vuokiin ja jauhota kauttaaltaan. Laita jääkaappiin odottamaan. Valmista täyte siten, että sulata suklaa (mitä tummempaa sen parempi) ja voi kattilassa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kun suklaa on sulanut ja jäähtynyt riko joukkoon kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Lisää keltuaisvaahto suklaaseokseen varovasti käännellen ja lopuksi vielä jauhot, nekin varovasti sekoitellen. Täytä annosvuoat, mutta älä ääriään myöten täyteen; jätä sentin verran vajaaksi. Laita vuoat jääkaappiin vähintään 2 tunniksi tai yön yli. 

Lämmitä uuni 200° ja laita vuoat suoraan jääkaapista kuumaan uuniin ja paista n.15 minuuttia. Fondant on valmista silloin kun se irtoaa hieman vuoan reunoilta. Kumoa samantien kun otat vuoat pois uunista ja tarjoile.

Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana, uunien tehot vaihtelevat paljon, joten seuraa fondantin kypsymistä tarkasti. Esimerkiksi omat tuotokseni olisivat saaneet kypsyä vielä parin minuutin ajan. Sain ne onneksi siististi ulos vuoista, mutta fondantin päällipinta oli vielä vähän liian heikko kun sen lautaselle kumosin, eli valuva täyte tuli hieman ulos ennen aikojaan.



Asiasta sitten toiseen; olen viime aikoina miettinyt kuinka hyödyntäisin hillot jääkaapista, pieni osa on itsetehtyjä mutta loput on sitten saatuja. Purkkeja kyllä riittää enkä oikein tiedä mihin ne käyttäisin. Kuitenkaan en hukkaan haluaisi heittää. Mielessä on käynyt vain jonkinsortin hillotorttu/piirakka, mutta kaipaisin muitakin leivontaideoita. Saa siis vinkata!

Ja kolmanteen eli kukkaruukkuun. Tässä kevään merkkejä omalta ikkunalta! 



lauantai 13. huhtikuuta 2013

New blog love



Sain Diagnoosina vakava neuloosi -blogin Antsulta New Blog Love- tunnustuksen. Paljon kiitoksia tästä!

Eli tuunnustuksen ohjeet ovat seuraavat: Linkitä bloggaaja ja kiitä antajaa, jolta tunnustuksen sait. Seuraavaksi valitse 5 bloggaajaa, jolle haluat tämän tunnustuksen antaa (joilla alle 200 lukijaa). Kerro heille uutiset jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia blogeja eteenpäin ja ehkä samalla myös löydät uuden ja ihanan blogin!

Jaan tunnustuksen seuraaville blogeille:
Sokerihippunen - Täältä löydät makeaa mahan täydeltä!
Jauhoputti ja Luumusuu - Ihania reseptejä, joita on vielä kokeiltava ja runsaasti upeita kuvia
Kakkuja ja Keitoksia - Monipuolisesti kaikkea, kekseliäästi mutta myös yksinkertaisesti
Kermasuut - Ehdottomasti herkuttelijan blogi!
Pullapaakari - Jo nimestään päätellen runsaasti  ihania leivontareseptejä ja ohessa vähän muutakin. :)


torstai 4. huhtikuuta 2013

Suklaakakku vadelmamoussetäytteellä

Vapaapäivien kunniaksi päätin taas leipoa kakkua -suklaisen sellaisen. Suunnitelmat muuttuivat matkan varrella hyvinkin paljon. Aluksi tarkoitus oli tehdä appelsiininen suklaakakku, mutta sitten muistinkin, että pakastimessa onkin vielä yksi rasia kesän vadelmia. Halusin hyödyntää ne tähän kakkuun ja teinkin täytteestä sitten todella vadelmaisen.



Suunnitelmien vaihtumisen takia - tapahtui kyllä aika lennossa - ei taas kaikki mennyt ihan täydellisesti. Kakkupohja onnistui upeasti, mutta täytettä tehdessäni huomasin, että sulatetut pakastevadelmat (jotka vielä soseutin) tekivät täytteestä melkoisen juoksevaa jopa. Onneksi kaapissa sattui olemaan kaksi liivatelehteä, jotka pelastivat päiväni. Kakku täytyi siis täyttää irtopohjavuokaa apuna käyttäen, täyte olisi muuten valahtanut ulos. Lisäksi kuorrute aiheutti päänvaivaa. Se kuitenkin oli ihan oma vikani, tein typerän aloittelijan virheen, joten uusiksi meni suklaakuorrutus. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja kakku oli hyvää.


Suklaakakkupohja: 

3 munaa
1½dl sokeria
1½dl vehnäjauhoha
2rkl kaakaojauhetta
1½tl leivinjauhetta
100g suklaata
50g voita
1dl maitoa
1tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata suklaa ja voi kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada joukkoon suklaasula ja sekoita. Lopuksi sekoita joukkoon vuorotellen kuivat aineet ja maito.

Paista uunissa 175° n.45minuuttia, anna jäähtyä ja kumoa. Tällä määrällä tuli hyvänkokoinen kakku 18cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, joten kasvata ainesten määrää tehdessäsi kakun isompaan vuokaan.

Vadelmamoussetäyte:

2dl kermaa
250g maitorahkaa
200-300g (pakaste)vadelmia
tomusokeria maun mukaan
1tl sitruunamehua
2 liivatelehteä

Liota liivatteet. Vaadota kerma ja sekoita joukkoon rahka. Jos käytät pakastevadelmia, sulata ne ja soseuta sitten. Sekoita vadelmat joukkoon, mausta sokerilla sekä sitruunamehulla. Kuumenna vielä tilkka vadelmasosetta ja sulata liivatteet siihen, kaada lopuksi täytteeseen.
Tällä määrällä saa täytteen kahteen kakun väliin, joten sain aikaan hieman liikaa täytettä koska kakussani oli vain yksi väli.

Suklaakuorrute:

150g suklaata
1dl kermaa

Lämmitä kerma kattilassa ja paloittele joukkoon suklaa ja anna sulaa samalla sekoitellen. Jäähdytä hieman ja kaada kakun päälle.